Ehtoolliseen ja toimituksiin osallistuminen epidemia-aikana – УЧАСТИЕ В ТАИНСТВАХ И ТРЕБАХ ВО ВРЕМЯ ЭПИДЕМИИ

Vaikka kokoontumisrajoitusten vuoksi joudumme toimittamaan kirkoissa ja tsasounissa pidettävät jumalanpalvelukset suljetuin ovin ja ilman kirkkokansaa ainakin heinäkuun loppuun asti, turvaamme kaikkien tärkeiden kirkollisten toimitusten toteutumisen poikkeusjärjestelyin. Näissä järjestelyissä noudatamme Suomen ortodoksisessa kirkossa yleisesti noudatettavia ja hiippakuntamme piispan 19.5. yhdessä kirkkoherrojen kanssa vahvistamia toimintaohjeita, joiden mukaan jokaisessa seurakunnassa on järjestettävä mahdollisuus muun muassa ehtoolliseen osallistumiseen tietyistä varotoimista huolehtien.

Pyrimme järjestämään kaikille mahdollisuuden yksityiseen ehtoolliseen osallistumiseen kirkossa, erillisessä ripitystoimituksessa, joko liturgian jälkeen tai muuna ajankohtana. Tässä toimituksessa on mahdollisuus osallistua sopimuksen mukaan ehtoollisen lisäksi myös katumuksen sakramenttiin. Kaikkia niitä seurakuntalaisia, jotka haluavat osallistua Herran pyhästä ehtoollisesta tai tulla synnintunnustukselle, pyydetään ottamaan yhteyttä seurakunnan papistoon. Osallistujamäärien rajaamisen vuoksi ehtoolliselle tai katumukselle tulosta pitää sopia aina etukäteen toimittavan papin kanssa.

Muita kirkollisia toimituksia toimitamme harkinnan mukaan ja mahdollisimman pienellä osallistujamäärällä. Jyväskylän kirkossa järjestettäviin toimituksiin, kuten kasteisiin ja hautajaisiin, mahtuva enimmäisosallistujamäärä on 1.6. alkaen noin kaksikymmentä henkeä. Kirkkoon tultaessa pidetään huolta käsi- ja aivastamishygieniasta sekä turvaväleistä. Sairaana ei toimituksiin tule osallistua. Kiireettömät toimitukset, kuten merkkipäivän rukoushetket ja kodinpyhitykset, voidaan tässä tilanteessa siirtää myös myöhempään ajankohtaan.

Viranomaisten määrittelemiin riskiryhmiin kuuluvien ja karanteenia vastaavissa oloissa olevien seurakuntalaisten osalta käytämme toimitusten suhteen erityistä harkintaa. Sairaaloissa ja hoivakodeissa olevien seurakuntalaisten luona voimme vierailla vain hoitohenkilökunnan sallimissa rajoissa. Kaikista tällaisista toimituksista on sovittava suoraan papin kanssa.

Ohjeistetut rajoitukset ovat kaikkien kannalta valitettavia. Virustartuntojen leviämisen hillitsemiseksi ja seurakuntalaisten terveyden vaalimiseksi ne ovat kuitenkin tässä tilanteessa välttämättömiä. Rajoituksista huolimatta haluamme edelleen palvella kaikkia seurakuntalaisia ja mahdollistaa mahdollisimman monelle osallistumisen pyhiin toimituksiin. Kesäkuusta alkaen etsimme myös uusia tapoja toteuttaa tätä tavoitetta, esimerkiksi ulkotiloissa toimitettavien jumalanpalvelusten muodossa.

Jyväskylän ortodoksinen seurakunta

– – –

Хотя мы вынуждены совершать все богослужения в храмах и часовнях за закрытыми дверьми по крайней мере до конца июля, мы обеспечиваем совершение всех таинств и треб в исключительном порядке. Предписания для этой ситуации даны Финляндской Православной Церковью и епархиальным архиереем, который вместе с настоятелями приходов подтвердил в 19 мая дополнительные инструкции для нашей епархии. Согласно этим инструкциям в каждом приходе надо организовать возможность, в частности, для причащения с соблюдением профилактических мер.

Мы стараемся организовать всем возможность приступить к причастию в индивидуальном порядке в храме либо после литургии либо в другое время. При этом можно также исповедаться по договоренности со священником. Всех прихожан, которые хотят причаститься Святых Христовых Таин или исповедаться, просим связаться с приходским духовенством. Из-за ограничения количества участников всегда надо предварительно договориться об исповеди и времени причащения.

Другие требы совершаются при как можно маленьком количестве участников. С 1-го июня в храме г. Ювяскюля в требах, в частности, в крещениях и отпеваниях, могут участвовать приблизительно 20 человек. В храме соблюдается правила гигиены рук и чихания, правила безопасной дистанции. Больным нельзя приходить в храм. Неспешные требы, например молебны в дни рождения или освящения домов, можно в этой ситуации переносить на более позднее время.

Особенный подход нужен к требам прихожан, которые принадлежат к группе риска или которые живут в условиях, соответствующих карантину. Находящихся в больницах и учреждениях прихожан духовенство может посетить только по разрешению персонала. Обо всех этих требах необходимо договариваться прямо со священником.

Указанные в инструкции ограничения вызывают сожаления. Но в этой ситуации они необходимы для предотвращения распространения вируса и сохранения здоровья прихожан. Несмотря на ограничения мы хотим обслужить наших прихожан и дать возможность как можно многим участвовать в Таинствах и требах. С начала июня мы ищем новые формы для этой цели, например, возможно совершение богослужений на открытом воздухе.

Православный приход г. Ювяскюля