Herran ylösnousemisen juhlaan, pääsiäiseen, valmistava suuri paasto alkaa 20.2.2023. Nelikymmenpäiväisen paaston aikana meitä kutsutaan ruumiillisen paaston lisäksi hengelliseen kilvoitukseen – katumukseen, rukoukseen ja lähimmäisenrakkauden tekoihin. Seurakunnan elämässä paaston keskiössä ovat paaston arkipäivien erityiset jumalanpalvelukset, kuten katumuskanonit ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgiat, sekä paaston sanomaan johdattavat teemalliset paastosunnuntait.
Jyväskylän ortodoksinen seurakunta kutsuu jäseniään paaston tielle toivoen sen kilvoituksiin itse kullekin Jumalan suurta siunausta!
Arkkipiispa Leon paastokirje Herran vuonna 2023
Pyhä ja suuri paasto on katumuksen ja kääntymisen aikaa, jolloin kärsimisen merkitys paljastetaan meille. Tämänkin suuren paaston aikana lähimmäistä voi auttaa lahjoittamalla kirkkomme diakoniajärjestön Filantropian kriisiapuun Ukrainan sodassa kärsineille.
Paaston ensimmäisen viikon neljänä päivänä luettava ja laulettava Andreas Kreetalaisen suuri katumuskanoni auttaa meitä ikään kuin katsomaan peilistä itseämme ja arvioimaan tilaamme. Ehkä se auttaa pysähtymään, ehkä se lähettää matkaan, ehkä se myös kehottaa parannuksen poluille. Se on seurakunnan yhteistä, mutta samalla hyvin henkilökohtaisesti koskettavaa rukousta: ”Vapahtaja, vaikka olenkin syntiä tehnyt, niin tiedän, että Sinä olet ihmisiä rakastava. Säälien lyöt ja rakkauden lämmöllä armahdat, näet itkevän ja kiiruhdat hänen luokseen kuin Isä, joka kutsuu tuhlaajapoikaa takaisin luokseen”.
Katumus on Herran Pääsiäisessä, Kristuksen ylösnousemuksen riemussa koittavan ilon edellytys. Pyhä ja suuri paasto on puhdistavien kyyneleiden aikaa ja katumuksen sakramentti on sitä varten. Se on kilvoitustien välttämätön apuväline ja turva.
Paastoaika saa meidät pohtimaan tulevaisuutemme suuntaa. Samalla se on kuitenkin myös hyvin arkista, yksinkertaista ja käytännönläheistä toimintaa. Sen ulkonainen viesti ympäröivälle maailmalle on se, että noudatamme itse paastoa, eli otamme yliotteen meitä orjuuttavista asioista, hillitsemme kielemme ja ruokaan liittyvät mielitekomme ja kannamme vastuumme lähimmäisistämme. Antamalla omastamme muistamme niitä miljoonia ihmisiä, joille ruokapaasto ja kaikkinainen vähään tyytyminen ei ole hengellinen valinta, vaan köyhyydestä johtuva pakko.
Vaikka ihmisen ja Jumalan välisen vuoropuhelun hengissä pitäminen vaatiikin sitkeää harjoitusta, niin lopulta sen mitä yritämme tehdä, ei tarvitse olla jotakin suurta tai sensaatiomaista. Kirkko kutsuu arjen sankaruuteen, joka on pyhyyden etsimistä jokapäiväisessä elämässä. Se voi olla jotakin niinkin pientä kuin esimerkiksi tunnetulle paastorukoukselle omistautumista päivittäin: ”Herra, elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki. Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki. Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen”.
Tämä pienikin päätös riittää vapauttamaan meidät osasta omaa itseriittoisuuttamme, sillä muutamien päivien tai viikkojen jälkeen osoittautuu todeksi se, olemmeko kyenneet pitämään edes tätä pientä päätöstä. Moni tulee huomaamaan, että voimattomuus on suurempaa kuin mitä olisi uskonut. Mutta sen ansiosta meille avautuukin portti, josta Herramme ja Vapahtajamme voi käydä sisään. Jos me emme itse pysty, meidän täytyy huutaa avuksemme Häntä, joka voi.
Sille, joka ei ole mitannut voimattomuutensa syvyyttä, Kristuksen ylösnouseminen ei merkitse mitään. Hänellä ei kenties ole tarvetta Vapahtajalle. Sen vuoksi hän myös sulkee itsensä siltä suurelta ilolta, jota Herramme ylösnousemuksen päivänä julistetaan. Tämä suuri ilo koittaa niille, jotka täydellisessä kyvyttömyydessään ovat kipeästi kaivanneet Pelastajaa.
Suuren paaston kilvoitustanne siunaten
+Leo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa